Olin kärsinyt vatsakivuista jo pitemmän aikaa, mutta vuoden-vaihteessa kivut äityivät sietämättömiksi ja jouduin hakeutumaan kesken työvuoron sairaalan ensiapupoliklinikalle. Erittäin kova kipu tuntui läpi vatsasta selkään. Minua alettiin välittömästi tutkia sillä onneksi tunsin henkilökunnan. Joudun toimimaan heidän kanssaan työskennellessäni sairasautossa. Vatsan tähystyksessä ei löytynyt mitään, mutta verikokeiden tulokset osoittivat että minulla oli haimatulehdus. Lääkäreiden ensimmäiset reaktiot olivat, että kuinka pitkä putki sinulla on alkoholin käyttöä takana. Onnekseni minut tunnettiin ja tiedettiin, että käytän alkoholia harvoin. Kaikkien mahdollisten tutkimusten jälkeenkään ei syytä tuntunut löytyvän, miksi haimani oli tulehtunut. Tiedustellessani kuinka vaarallista tämä on, lääkärit sanoivat, että jos tulehdus ei rauhoitu, siihen saattaa menehtyä. Minut passitettiin jatkotutkimuksiin Helsinkiin. Koska kuuluun eri sairaanhoitopiiriin, ei maksajaa minun tutkimuksiini meinannut löytyä. Sairaanhoitopiiristäni Hämeenlinnasta soitettiin ja ilmoitettiin, että rahaa kalliisiin tutkimuksiin ei myönnetä, koska kyseessä on alkoholin käytöstä aiheutunut sairaus. Eivät ilmeisesti olleet lukeneet papereitani kunnolla. Jouduin soittamaan useita kertoja ja riitelemään ennen kuin rahat myönnettiin.
Jatkotutkimuksissa todettiin haavainen paksunsuolen tulehdus, joka oli aiheuttanut haimatulehduksen. Sain siihen lääkityksen ja paranin, haimatulehduskin rauhoittui. Ajatusmaailmani muuttui sairastaessani. Uskoni kunnalliseen terveydenhuoltoon meni kokonaan. Ryhdyin ajattelemaan enemmän itseäni.
On vaikeaa tehdä pitkään eteenpäin suuntautuvia suunnitelmia, kun ei tiedä omasta terveydentilastaan. Parempi elää tätä päivää ja antaa huomisen tuoda omat ilot ja murheet mukanaan. Kysyttäessä mitä meinaat tehdä ensi vuonna tai vaikka kolmen vuoden päästä, vastaan, että miten voisin sen tietää, eihän sitä tiedä onko enää hengissäkään.
I’d been suffering from stomach pains for some time, but round about the end of the year they became so unbearable that I was forced to go to the first aid clinic in the middle of my shift. The really terrible pain seemed to go right through my stomach to my back. They immediately started examining me because, fortunately, I knew the staff. I have dealings with them as I work in the ambulance service. An internal scan of my stomach revealed nothing, but the blood tests showed I had pancreatitis. The doctors’ first reaction was to ask how long had I been on the bottle. Being well’known, they knew that I seldom touched alcohol. After every possible type of test, no reason was found for why my pancreas was inflamed. I asked how dangerous it was, and the doctors said that if the inflammation doesn’t go down, I could die. I was sent to Helsinki for further examination. Because I came from another district of the health service, nobody could be found to foot the bills for my examinations. My district in Hämeenlinna phoned up and informed me that no money was available to pay for expensive tests for a disease caused by alcohol. Obviously they hadn’t read my file properly. I argued with them over the phone many times before the money was granted.
The extra tests showed that I had an inflammation of the large intestine, and that this had caused the pancreatitis. I was given medicine and got better, even my pancreatitis improved. My philosophy of life changed when I was ill. I completely lost my faith in the local health service. I started to think more of myself.
It’s difficult to make long-term plans for the future when you don’t know the state of your health. It’s best to live a day at a time and let tomorrow look after itself. When I’m asked what am I going to do next year or even in three years time, I reply that how should I know, I don’t even know if I’m still alive then.
