Lauantai-iltana rakastelun jälkeen ajatteli, että saattaisi mennä kumppanin suureen syliin piiloon Pahaa Mörköä. Ihmisen mieli on rakennut niin, että se toivoo enemmän kuin ajattelee. Mieli yrittää järkeillä, että lapsuudesta on pitkä aika ja hyvä on koittanut elämässä, mutta ei: aina saa pettyä. Jo lauantaiyönä on Paha Mörkö täällä taas – kuin olisin taas pieni lapsi. Korviin kuulee pelottavan läähätyksen, köröti, köröti papin muorin penkkiin –leikki kiihtyy ja kiihtyy. Leikki ei ole enää mukavaa, sattuu. Sunnuntai aamuna puen vaatteet päälle nuhruisena kuin raiskattu. Kysymyksessä on kuitenkin ihana hetki rakastamani henkilön kanssa. Rakastelun pitäisi olla suhteen hienouden huipentuma, ja minä en pysty tähän. Miksi minä, saan taas kysyä itseltäni. Miksi? Miksi kaiken ihanan jälkeen pitää tulla paha olo. Miksei minun anneta nauttia elämästä? Miksi menneisyyden pitää hallita nykyisyyttä, vaikka olen jo kauan ollut aikuinen, omasta elämästäni päättävä ihminen? Miksi? Haluaisin kuolla muutaman sekunnin ajan. Syön masennuslääkkeitä, jotten haluaisi kuolla ja samalla minulla paha olla. En ymmärrä, miksi kauniista pitää tulla rumaa. Minulle on tehty pahaa, silloin kuin en pystynyt vielä puolustautumaan tai tiennyt edes mitä paha oli.
Pahan tekijä viettää onnellista elämää uskovan vaimonsa kanssa, joka ei ikimaailmassa uskoisi miehestään sellaista. Sinä olet hullu, hän sanoisi. Joutaisit hoitoon, hän jatkaisi. Me emme ole koskaan tahtoneet tehdä sinulle kuin hyvää. Me, ajattelen. Miten hänen vaimonsa voisi tietää ajasta ennen häntä. Ajasta, jolloin hänen ehtynyt miehensä raiskasi köröti-köröti -leikissä sisarensa lasta. Jolloin pitkät pyöräilyretket päättyivät nurmikkoon syrjäiselle seudulle ja pienen lapsen päälle kantautuvaan huohotukseen. Miten? Pahaa Mörköä ei voi mennä piiloon edes aikuisena, kun se on kerran lapsena löytänyt sinut.
Ei voi muuta kuin katsoa ikkunasta ulos ja todeta, että siellä on keväinen päivä. Mutta sisälläni on pimeyttä, joka ei ole edes minun. Pahan olon voi hukuttaa vain toimintaan. Liikkeessä sitä ei huomaa. Ihmisestä tulee suorittaja. Suorittamisesta tulee elämän seksi. Teen kaikki huippunopeasti. Olen töissä kymmentuntisia päiviä ja illalla istun koneen ääreen ja kirjoitan oloa itsestäni ulos. Minulla on projekti, johon uskon. Voin kirjoittaa itselleni uuden elämän, jossa paha saa palkkansa.
After making love on Saturday evening, I thought I could hide from the bogeyman in my partner’s huge lap. Our minds our so fashioned that we hope for more than is reasonable. The mind tries to reason that a long time has passed since childhood and that life is good, but no: , you’re always disappointed. It’s Saturday night and the bogeyman’s here again – just as though I was a little girl again. I hear that terrifying panting in my ear; – To market, to market, to buy a fat pig. Home again, home again, jiggety jig – as the game gets faster and faster. But the game’s not fun any more, it hurts. When I dress on Sunday morning, I’m soiled like I’ve been raped. In actual fact, however, it’s a question of a wonderful time spent with my beloved. Making love should be the crescendo of a fine relationship, but I can’t achieve it. Why me? I ask myself again. Why? Why after all this loveliness do I have this rotten feeling. Why can’t I enjoy life? Why should the past dominate the present, even though I’ve long been an adult, making my own decisions in life? Why? I want to die for a few seconds. I take antidepressants so not to want to die and yet I still have this rotten feeling. I don’t understand why beauty must be made ugly. Something evil was done to me when I was unable to defend myself and didn’t even know what evil was.
The evildoer has a happy life with his religious wife who could never in the world imagine her husband capable of such a thing. You’re mad, she would say. You’ll be put away, she would continue. All we’ve done for you has been for your benefit. We, I thought.
There’s nothing else to do except look out of the window and note that it’s a spring day. But inside me there’s a darkness that is not even mine. I can only swamp the rotten feeling by doing something. You don’t notice it when you’re moving. You become a performer. Performing becomes the sex of life. I do everything at top speed. I’m at work ten hours a day and in the evenings I sit in front of my computer and write it all out of me. I have a project in which I believe. I can write myself a new life in which evil gets its just deserts.
