Harri Larjosto (1952) is a Finnish media artist who has worked with photography and video, lens based installations since the end of the 80's. Larjosto has years of varied artistic work behind him, in wich he has explored the image and tested out the limits of the different artistic disciplines. He has produced photographs, videos, installations, collages, paintings and performances.

Touch 7

MLkoostep2Pääsiäisloma alkoi kurjasti – olimme vatsataudissa. Tartunta tuli tyttären päiväkodista. Hän pääsi tervehdyttyään isovanhempien luo. Siirsimme patjat olohuoneen lattialle, ja vääntelehdimme taudin kourissa useamman vuorokauden. Vatsatauti käänsi suolet ylösalaisin, piiskasi kehon äärirajoille. Kun tauti lopulta hellitti, normaali hyvinvointi – itsestäänselvyys, josta ei yleensä hoksaa nauttia – tuntui taivaalliselta auvolta. Olin odottanut palavasti päästä laulamaan Matteuspassiota, läpäissyt koelaulut, käynyt uutterasti harjoituksissa. Mutta tiesin tuntikausia kestävän konsertin vaativaksi henkiseksi ja ruumiilliseksi ponnistukseksi. Voimat olivat niin vähissä, etten millään pystynyt siihen. Yleisön osaan tyytyminen oli kuitenkin mahtava nautinto, musiikki todella hiveli “kärsimyksen kirkastamaa” mieltä ja sielua.

Seuraavana iltana kävimme katsomassa Godardin Salut Marien. Elokuva oli hämmentävä ja käsittämätön. Maria ja täysikuu. Maria, Josef ja Jeesus-lapsi huoltoasemalla. Ja kuu – kuun intensiteetti ja voima Mariaan teki minuun maagisen vaikutuksen. Nukuimme edelleen patjoilla olohuoneen lattialla. Kuu paistoi yllemme suoraan korkeista ikkunoista, ikkunoista vailla verhoja. Kuunsäteet kietoivat toipilaat, vielä vähän heikot kehomme euforiseen intohimoon ja rakkauteen. Ja unessa samaistuin Mariaan. Salut Marie…

Kun poikamme syntyi joulun alla – rakastelun käynnistäessä supistukset – oivalsin täsmälleen hänen alkuhetkensä. Moni lapsi saa alkunsa sattumalta, ja elämä on yhtä arvokas, lapsi yhtä rakastettu. Molempien lasteni syntymässä olen kokenut suuren ilon ja rakkauden – ja lisäksi seksuaalisen huipentuman! Ja nämä rakkauden hedelmät kypsyvät yhä.

En usko jumalaan tai johdatukseen, mutta tiettyjä mysteereitä olen elämässäni kohdannut. Taiteilijalle vastaavat kokemukset ilmenevät ehkä päivittäisessä työssä, mutta tavalliselta ihmiseltä ne jäävät saavuttamatta. Kunpa vain useammin muistaisin – riittävästi tahtoa ja tietoisuutta – ja jokin avautuu… Kautta elämäni minua on kantanut kokemus vahvasta hetken läsnäolosta, jonka koin

nuorena sokeutuneen ja menehtyneen sisareni seurassa. Samaan tunnelmaan voin yhä päästä järveni maisemassa, metsässä – mutta myös työssäni vakavasti sairaiden syöpä- ja munuaispotilaiden parissa.

Kun sisareni kanssa istun veneessä

– hän sokea, minä näkevä,

hän soutaja, minä kulkija –

ei ole mitään muuta eikä missään muualla.

Vain läsnäolo, läheisyys.

Kun taivaankansi rajaa maailmankin

metsänreunaan näkyvään,

järven peilipintaan heijastaa.

 

 

The Easter holidays started miserably – we all went down with stomach ‘flu’. My daughter had picked it up at kindergarten. Once she’d recovered she went to stay with her grandparents. We shifted our mattresses to the living room and writhed in agony for several days. The disease twisted the bowels inside out, pushing the body to the limits of endurance. When at last it passed over, normality – something usually taken for granted – felt absolutely blissful. I’d ardently been waiting to sing in the St. Matthew Passion, I’d passed the audition, and had diligently attended the rehearsals. But I knew that this hour-long concert demanded tremendous spiritual and physical effort. I was so weak that I couldn’t possibly do it. Contenting myself to be part of the general public was, however, a great pleasure, for the music really caught the body and soul of the “glorious passion”.

The following evening we went to see Godard’s Hail Mary! A most confusing and incomprehensible film. Mary and a full moon. Mary, Joseph and Baby Jesus at a petrol station. And the intensity and power of the moon on Mary had a magical effect on me. We were still sleeping on mattresses on the living room floor. The moon shone over us through the high windows, windows without curtains. The moon’s rays shrouded the still weak bodies of the convalescents with a euphoric passion and love. And in my dream I identified with Mary. Hail Mary …

When our son was born just before Christmas – lovemaking starting the contractions – I knew exactly when he was conceived. Many children are conceived by accident, but their lives are just as valuable, the child just as loved. When both of my children were born I experienced great joy and love – as well as a sexual climax! And these fruits of love are still maturing.

I don’t believe in a god or guiding force, but I have come across certain mysteries in my life. For an artist, equivalent experiences perhaps appear in their everyday work, but for ordinary people they are unobtainable. If only I remembered more often – with sufficient will and knowledge – and something opens… Throughout my life I have been lifted by a strong sense of presence, which I experienced in the company of my sister who went blind and died young. I have the same feeling in a lake scene, in a forest – but also in my job working with gravely ill cancer and kidney patients.

When I sat with my sister in the boat

– She blind, me seeing,

She the rower, me the rambler –

There is nothing else nor nowhere else.

Only the presence, the nearness.

When the firmament borders the world

To the visible forest edge,

Reflecting from the lake’s mirror surface.